torstai 9. huhtikuuta 2009

Helmikoruja

Allekirjoittanut on viimeaikoina innostunut kovasti helmikorutöistä, mistä voitaneen syyttää jaetusti tämän blogin toista kirjoittajaa ja paikallisen korkeakoulun vieressä sijaitsevaa fantastista helmikauppaa! Pari viikkoa olen jo näpertänyt ja koruja on kasassa jo enemmänkin, mutta aloitenaan nyt näillä ihan ensimmäisillä tekeleillä. Alla olevista muuten neljä on mennyt lahjoiksi, kaksi jäänyt omaan käyttöön. Kuvat alla kronologisessa järjestyksessä ylhäältä alas.

(Jahas, kadotin sitten sen ensimmäisen... Lisään sen tähän, jahka olen taas kotikoneella.)





3 kommenttia:

  1. Toi kaulakoru on sellainen, jota voisin oikeasti käyttää, vaikka yleensä kaikki korut hautautuukin jonnekin kulttuurikerrostuman pohjalle. Neliömuotoilu vetoaa fyysikkoon ja noi pastellihtavat värit sopii hyvin yhteen.

    VastaaPoista
  2. Kivihelmet on kyllä kivoja. Täytyy värkätä omistakin, jotain kunhan saa koulutyöt taas valmiiksi ja ylimääräistä näpräysintoa.

    Nuo reiälliset neliöt on kivoja. Täytyy katsoa mitä värejä niitä on. (varoitus: ostoslistaa vielä tulossa)

    VastaaPoista
  3. Hmmh, olin mukamas kommentoinut jo tähän. Noh kirjoitetaan uudestaan.

    Janppa: Kaulakoru on mennyt jo lahjaksi sille toiselle Maijalle. Mut pidetän mielessä, että tää sua miellytti.

    Maija: Reiälliset neliöt on kieltämättä kivoja, mut niitä on valitettavan vaihtelevasti ollut saatavilla. Eli siis viikon sisällä voi värit ja koot vaihtua ihan kokonaan...

    VastaaPoista