sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Pipo tai baskeri

Riikan innoittamana kokeilin pipon virkkausta. Vähän hävettää myöntääkään, mutta tämä on suurin työ jonka olen koskaan virkannut. Ainoita muita taitaa olla patalaput ja jonkun kurssin pienet harjoitukset. Kokeilin vähän matkaa kirjovirkkaustakin. Materiaalina on taas vaihteeksi Nalle.


Virkkaamalla ensin kerroksen pylväitä ja viimeistelemällä työn rapuvirkkauksella (virkkaamalla päinvastaiseen suuntaan kuin yleensä tyäasentoa muuttamatta) sain aikaan ihan hauskan näköisen reunan.

Vähän baskerimallinen tästä ensimmäisestä kokeilusta tuli. Olisin halunnut siitä isomman ja sellaisen vähän roikkuvan version, mutta lähdin kaventamaan liian aikaisin. Seuraavalla kerralla paremmalla tuurilla. Ohjeita nyt ei tietenkään pidä etsiä. ;)

4 kommenttia:

  1. Näytin juuri blogia Gabrielelle, sulle ois tilaus hatusta.. kesäkuussa Gabriele tulee käymään Suomessa, voisitte sopia sitten hinnasta ja mallista jos kiinnostaa.

    VastaaPoista
  2. Hei, blogissani on teille molemmille tunnustus :)

    VastaaPoista
  3. Ihana baskeri, todella hienosti virkattu ja kiva malli!

    Olisi kiva muuten jos kurkkaisitte myös minun käsityöblogiini, johon näpertelee kaiken näköistä 14 - vuotias tyttönen. :)

    VastaaPoista
  4. Voin kyllä tehdä hatun Gabrielelle. Kerro terveiset.

    Kiitos tunnustuksesta ja kävin vilkaisemassa blogia. Pitää vielä selailla paremmalla ajalla.

    Räpellys on nyt jäänyt vähän paitsioon, kun sain sohvanverhoilu-urakan. Siitä ei viisti laittaa edes kuvia. Ihan tavallisen näköinen sohvahan siitä tuli...

    VastaaPoista