keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Nappikassi

Järjestin Bookcrossing-foorumilla kilpailun, jossa lupasin voittajille palkinnoksi joko kirjan tai pienehkön yllätyskäsityön. Palkinoja jaoin kahdessa eri sarjassa ja kuinka ollakaan, voitti yksi kisaan osallistujista molemmissa sarjoissa. Tämä voittaja halusi palkinnoksi käsitöitä, joten ilmoitin tekeväni joko kaksi pienempää tai yhden isomman yllätyksen. Päädyin lopulta yhteen ja tulos on tämän näköinen:



Palkinto on siis punaiseseta tukevasta kankaasta tehty kassi, jonka koristelin sekalaisilla valkoisilla napeilla. Kangas on kierrätetty nojatuolini vanhasta päällisestä, josta nurjan puolen otin laukussa oikeaksi puoleksi. Kudos on molemmin puolin saman näköinen, mutta päälipuoli on paikoin pahasti haalistunut. Olen itseasiassa aloittanut kassin teon jo ehkä vuosi sitten, mutta se on jäänyt kesken sen kertaisen inspiraatiopuolan vuoksi. Nyt löytyi inspiraatio ja syntyi kassi.



Kassiin mahtuu hyvin B5-kokoinen kansio. Kassin sivukaitale levenee yläreunasta alareunaan, joten kassin pohjalla on hyvin tilaa, mutta se ei näytä kamalan isolta. Kassin sisällä ei ole vuorikangasta, vaan saunat on ainoastaan huoliteltu. Päällä on kapea vihreä vetoketju ja kassin etupuolelle ompelin erillisen avoimen sivutaskun.

Napit sivutaskun koristuksena tulivat mukaan vasta ihan prosessin loppuvaiheessa, kun jäin miettimään, että laukku yksinään oli liian tylsän näköinen. Harkitsin myös muunlaisia koristuksia, kuten tikkausta tai kirjontaa, mutta koska laukku oli jo valmis ja koska olen suhteellisen huono kirjomaan käsin, päädyin simppelliin, mutta mielestäni erittäin nättiin nappiriviin.

Pitän itse lopputuloksesta todella paljon ja totesin taas, että toisinaan töiden nautominen johtaa parempaan tulokseen, kuin mihin alkuperäinen idea olisi johtanut (tästä piti ensin tulla okalaukku). Ainut vika, mikä itselle on ehtinyt kassista tulla mieleen, on, että koska vetoketju on tasan laukun levyinen, rajoittaa se hieman, minkä kokoisia tavaroita kassiin voi käytännössä laittaa. Toivottavasti se ei kuitenakaan kassin saajaa haittaa.
Posted by Picasa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti