keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Huopikkaat, huopikkaat

Satuin vähän aikaa sitten möläyttämään bookcrossingtapaamisessa tekeväni aika paljon käsityöitä ja crossaritoveri kysyi haluaisinko hänen ylijäämäaskarteluhuopiaan. Ja koska en osaa kieltäytyä ilmaisista askartelutarvikkeista, niin nyt sitten varastoista löytyy valkoista, vihreää ja punaista huopaa.

Olin halukas ottamaan huovat vastaan osittain, koska olin nähnyt muutamaa päivää aikaisemmin kuvan kaulakorussa, jossa oli rautalankaan pujotettuna erivärisiä ja -paksuisia huopapaloja, ja olin kovasti inspiroitunut kyseisestä kuvasta. Luonnollisestikaan en enää jälkeenpäin onnistunut löytämään kyseistä kuvaa, mutta ainakin mielekuvissa se ainakin on tosi hieno ja toimi varsin vahvasti inspiraationa tälle kaulakorulle:

Korussa on yhdistetty valkoista huopaa ja kirpparikorusta kierrätettyjä helmiä. Helmien väliin on lisätty aina neljä huopapalaa. Palaset ovat 2x2cm neliöitä, joiden kulmat on pyöristetty vapaalla kädellä. Näin syntyi ainakin minun silmääni miellyttänyt epätasaisehko lopputulos. Helmet ja huopa on kanavaneulan avulla pujotettu paksuhkoon mustaan naruun ja kiinnitetty useilla solmuilla toisesta korusta talteen otettuun ketjunpätkään ja lukkoon. En ole ihan varma, onko puhtaanvalkoinen huopa noihin helmiin kaikkein sopivin, mutta aika hauska koru tästä joka tapauksessa tuli. 


Kaulakorun jälkeen halusin kokeilla huovan käyttöä vähän toisella tavalla yhdistettäessä helmiin ja päädyin tekemään kaksi tällaista rannekorua. Rannekoruissa on siis sentin levyinen huopasuikale, jota pujotin "laskostaen paksuun metallilankaan. Huopakerrosten väliin päädyin pujottamaan jälleen kirpparikorusta purettuja pieniä, punaisia muovihelmiä. Metallilanka oli 20cm pätkä, jonka päät taivutin lenkuiksi ja joiden väliin kiinnitin hopeisen lukon.

Näistä rannekoruista tuli kamalan söpöjä ja erityisen hauskaa on, että huovan voi pyörittää kierteelle, jolloin korun ulkomuotoa voi muovata aika paljonkin. Oikeastaan harmittaa, etten osaa oikeasti käyttää rannekoruja. Nämäkin siis päätynevät myyntiin tai lahjoiksi jossain vaiheessa.

Huopavillitys ei ole loppunut tähän, joten huopajuttuja on varmaan tulossa lisää tännekin.

3 kommenttia: