perjantai 16. lokakuuta 2009

Lämmintä talveksi

Viime vuonna Ruotsin reissussa hävitin lapaset ja tänä syksynä niitä tuli ikävä. Otin bambupuikot kauniiseen käteen ja tässä tulos. Materiaalina on itse kasviväreillä värjätty Novitan Nalle, 75% villaa ja 25% polyamidia. Punainen on kuivatun verihelttaseitikin lakeista, oranssi saman seitikin jaloista ja keltainen kuivatuista porkkanan naateista. Kaikki on puretettu alunalla. Verihelttaseitikin väriin vaikuttaa ehkä enemmän se kuinka paljon lankaa on suhteessa sienten määrään kuin se värjätäänkö jaloilla vai lakeilla. Punaisen jälkiliemestä tuli suunnilleen samanlainen oranssi kuin jaloilla.

Syysleirillä piti istua koko viikonloppu, joten siihen piti varautua puikoilla ja kolmella lankakerällä. Sukat ovat myös itse värjättyä Nallea. Keltainen tuoretta syysnokkosta (kesällä siitä saisi vihreää) ja violetit mustikoista. Mustikan marjoilla värjäämistä ei voi suositella sillä värin valonkesto ei ole kovinkaan hyvä. Nämä kerät olivat parissa vuodessa haalistuneet selvästi uloimmista osista, vaikka ovatkin olleet muiden lankojen keskellä lanka-akvaariossa.

Lanka-akvaario.

3 kommenttia:

  1. Nätit lapaset. Itselläkin on enemmän tai vähemmän työn alla uudet ohuet lapaset. Niin että pitkiä luentoja odotellessa...

    VastaaPoista
  2. Nuo mustikkaiset on aivan ihanan väriset! :) Varsinkin kun tietää että ne ei vaan näytä mustikalta. Mahtasko maistua myös? ;)

    -sini

    VastaaPoista
  3. Juuri tuollaiset lapaset haluaisin! Mistä olet mallin löytänyt, vai ihanko on oma sovitus?

    VastaaPoista