maanantai 5. lokakuuta 2009

Tontun hommaa

Pääduin sitten jo syyskuun lopulla pohtimaan joululahjoja. Ensimmäisenä syntyi pienimmälle veljentyttärelle myssy pörröisestä violetista Novita Teddy-langasta, jonka sain kesällä tädiltäni, joka ei ylimääräisiä lankoja halunnut kantaa mukanaan Italiaan. (Keksin myös, että aiemmin esittelemäni pipot on myös tehty Teddystä, eri väristä vain.) Tämä saattaakin sitten olla ainoa joululahja, jonka uskallan tänne postittaa, muiden saajat kun eivät ehkä enää ole yhtä tietämättömiä internetistä. :)



Ohje oli Suuresta käsityöstä 8/2002, mutta käyttämäni lanka oli paksumpaa ja puikot pienemmät kuin ohjeesta, jolloin tuloksena oli ihanan muhkea ja tiivis neulos. Muokkasin myös ohjetta hieman mieleisemmäksi, sillä en ole ikinä ymmärtänyt Suuren käsityön pakkomiellettä tehdä kaikki mahdollinen erillisinä levymäisinä kappaleina. Etenkin tällaisen pienen tuotoksen kohdalla teen itse mieluummin koko hoidon pyörö- tai sukkapuikoilla ympyrää kutoen. Samalla myös siirsin kavennukset kappaleen laidoilta tehtäväksi jokaisen puikon alussa. Tulos on silloin mielestäni nätimpi.



Korvaläpät sentään tein ja kiinnitin ihan ohjeen mukaan. Samoin nauhat ja tupsut, vaikka niihin nyt ei ihan kamalasti ohjetta ollutkaan. Kaiken kaikkiaan olin aikaansaannokseen erittäin tyytyväinen ja mielestäni siitä tuli juuri sopiva pienelle tytölle. Toivoa sopii, että myös pieni neiti ja vanhempansa myssystä pitävät.
Posted by Picasa

2 kommenttia:

  1. Söpöinen pipo. Vähän isompi, kuin ensi katsomalla luulin. Ensimmäisessä kuvassa ei ollutkaan sormi vaan koko käsi. :)

    VastaaPoista
  2. Heh, pitääkös näihin kuviin ruveta laittamaan joku tulitikku mittakaavan malliksi? :)

    VastaaPoista