Näytetään tekstit, joissa on tunniste origami. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste origami. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. lokakuuta 2009

Lisää kurkia

Piti tehdä uusi merkintä, kun tuli sijoiteltua lisää kurkia sinne sun tänne. Ensinnäkin aiemmin esiteltyjen punaisen ja punavalkoisen seuraan kattolamppuun pääsi myös pieni valkoinen.

Lamppukurkien lisäksi asunnosta löytyy nyt myös kaksi peilikurkea. Ne on siis sijoitettu aikoinaan ulkomaantuliaisena saamani aurinkopeilin säteiden väliin nyt kun peilikin on löytänyt seinältä paikan. Toinen näistä kurkjista on tavallista valkoista kuittipaperia, toinen karkkikääreen hopeista sisuspaperia.




Posted by Picasa

tiistai 22. syyskuuta 2009

Origamit koruina

Perhonen ja kala on taiteltu origamipaperista, jonka pinnassa on ohut metallimainen kerros. Idea tuli Riikalta ja piti kokeilla. Saa nähdä tuleeko käytettyä, kun ovat noin säihkyväisiä. Pitää ehkä tehdä kiillottomasta paperista lisää. Näin pienten tekeminen meni kyllä näpräämiseksi, mutta klemmarin avulla sai kalalle silmätkin.


keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Kurkikerho

Starttailempa taas näitä päivityksiäni, kun vihdoin olen asettunut taas omaan kotiini. Tulossa toivottavasti taas pain lisää täältä Turun seudulta.
Olen jo tovin harmitellut sitä, että vaikka riisipaperilamppu muutoin onkin ihan kiva valaisin, on se myös vähän tylsän näköinen. Olen harkinnut sen maalaamista, mutta ainakin toistaiseksi luopunut ideasta, koska en halua asuntoni näyttävän esimerkiksi punaiselta. Valkoisen lampun neutraali väri kun on aika mukava myös.
Tänään sitten koulusta palattuani sain uudenlaisen koristeluidean. kiinnitin huomioni pianon päälle asettelemiini joskus aikaisemmin tehtyihin kolmeen origamikurkeen (iso liila, keskikokoinen punainen ja pieni punavalkoinen) ja lamppuun saman aikaisesti ja päässä naksahti ajatus, että entä jos nämä yhdistäisi. Hetken mietin kurkien lampun päälle kiinnittämistä liimalla tai muulla vastaavalla, mutta päädyin kuitenkin asettemaan kurkia alta lampun sisälle. Tovin kurkia kurkoteltuani totesin liilan olevan vähän liian iso, joten lamppuun päätyivät vain punainen ja punavalkoinen. Jahka ehdin askartelen ehkä pari pienehköä lisää näiden seuraksi origamipapereistani. 
Tässä kuvat näistä kavereista:







Tässä viimeisessä kuvassa on ehkä realistisimmat värit, lamppua kuvatessa kun värit tuppaavat muuttumaan kovin kalpeiksi, etenkin itse lamppu.