Näytetään tekstit, joissa on tunniste kierrätysmateriaalit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kierrätysmateriaalit. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. lokakuuta 2010

Työn alla

Tällä hetkellä on monta projektia enemmän tai vähemmän työn alla. Tässä vähän kurkistuksia.

Projekti 1:


Projekti 2:

Lisää näistä myöhemmin.

perjantai 22. tammikuuta 2010

Kirppiskoruja

Olen viime aikoina kovasti intoillut kirppareilta keräillyistä pikkuesineistä, etenkin pienistä leluista, askartelusta. Materiaalia on kertynyt pitkin syksyä, mutta koska korviskoukut ovat olleet vähissä, enkä ole omistanut poraa, jolla porailla osaan aihioista reikiä, ovat nämä valitettavasti muhia ideahautomossa. Jouluna sitten sain lahjaksi poran (isi ja käytännölliset lahjat :), niin että nyt olen saanut porata sydämmeni kyllyydestä ja eittämättä naapureiden riemuksi lähinnä keskellä yötä.
Nämä miniatyyristressipallot huvittivat minua jo kirpputorilla aivan valtavasti. Ensisilmäyksellä luulin, ettei niihin saa kovin helposti kiinnitystä, mutta ilokseni löysin molemmista "valmistajan merkin", jonka alapuolella oli kolo, johon renkaan sai vallan näppärästi pujotettua.
Melkein eniten kirpputoreilla etsin nykyään sekalaisen lasten lelusälän laatikoita. Niiden pohjalta voi löytää todellisia käsityöläisen aarteita, kuten nämä pienet peilit ja harjat. Ongelmana vaan toisinaan on, että ne pienet osat, joita haluaisin ostaa, ovat osa jotakin suurempaa kokonaisuutta. Sitten pitää neuvotella myyjän kanssa, voiko kokonaisuudesta ostaa vain osan ja mihin hintaan.
Pikkuautoja löytyy jokaiselta kirpputorilta yleensä runsain mitoin. Oma silmäni on alkanut harjaantua niiden suhteen ja haen nykyään tarkemmin sopivan pieniä, kevyehköjä ja kauniita. Nämä kaksi ovat ensimmäisiä ostamiani autoja.
Kirpputoreilla näkee, että Pokémonien kultakausi on ohitettu: erinäistä Pokémon-sälää, etenkin pokepalloja, näkee todella paljon. Oma suhteeni pokémoneihin lämpeni viime keväänä, kun vaihtaritovereiden kanssa tuli niistä paljon vitsailtua. Nämä Charmanderit olivat ensimmäiset porattavani ja jos helmiä ei olisi laitettu tuohon päälle, sen myös näkisi... Nyt ne on yhdistetty koukkuun metallitikulla, johon on pujotettu ihania Sinelliltä ostettuja muovihelmiä.
Vinkki pikkutavaraa kirpparilta ostavalle: ainakin jos kyseessä on perinteinen "vuokraa pöytä päiväksi" kirppari, kannattaa ensin keräillä mielenkiintoisesta pöydästä käsiin kaikki itseä kiinnostava pikkusälä ja sitten vasta kysyä hintaa. Olen huomannut, että kun tavaraa on isompi nippu, on hinta jokaista ostettua pikkuesinettä kohtaan yleensä halvempi kuin, jos kyselisi joka välissä eri tuotteiden hintoja.
Posted by Picasa

maanantai 19. lokakuuta 2009

Napit vastakkain

Pidän napeista ja ostan niitä usein esimerkiksi kirppareilta, jos kivoja tulee vastaan. Minulla kuitenkin on varsin vähän käyttöä napeille perinteisessä mielessä, joten on täytynyt kehitellä muita käyttötarkoituksia niille, jotta kaikki nurkat eivät kohta pullistelisi käyttämättömiä nappeja. Nytkin niitä on jo pari purkillista ja koristekeittiövaakani päälinen täynnä. Siispä leikin eilen hieman kuumaliimapistoolillani ja tässä on tuloksia.



Nappimagneetit eivät ole mitenkään uusi idea, sillä ensimmäiset ja käytössä olevat nappimagneetit olen tehnyt jo pari vuotta sitten silloin, kun vielä asuin Helsingissä. Tässä kuitenkin ovat esittelyssä vain uudet tuotokset lukuunottamatta sitä yksilöä, jonka liimaus oli luvattoman huono. Magneetit ovat kiinni jo aiemmin mainituissa nappipurkeissa eli vanhoissa kahvipurkeissa, jotka ovat suvussa kulkeutuneet minulle juurikin nappipurkkeina.



Magneettien lisäksi askartelin muutamista napeista, joille oli parit, korvakoruja samaan tapaan kuin aiemmassa korvakorumerkinnässä esitellyt. Lisäksi joukosta löytyvät yhdet pienistä liiloista lelukupeista tehdyt korvikset. Henkilökohtaiset suosikit ja varmasti omaan käyttöön jäävät korvikset ovat neliskanttisista puunapeista tehdyt. Erityisenpaljon pidän myös mustavalkoraidallisista sekä vasemmalla alhaalla olevista kummallisista ruskeista. Vaikka oikeasti pidän kaikista todella paljon ja esimerkiksi sinipunaisten sommittelu oli todella mukavaa puuhaa.

PS. Bonuksena vielä yhdet lasihelmistä tehdyt, mutta aiemmasta merkinnästä unohdetut, korvikset.

Posted by Picasa

perjantai 16. lokakuuta 2009

Don't lose your marbles

Kirpparilta voi tehdä kaikenlaisia kivoja löytöjä. Viime kesänä satuin löytämään Valtterista Helsingistä monen muun kivan jutun lisäksi kasan ihan tavallisia marmorikuulia tosi halvalla. Mietin, että niistä olisi kiva tehdä jonkinmoinen koru, mutta jäin pohtimaan, miten reiättömät kuulat saa kiinnitettyä toisiinsa tai mihinkään.

Sitten keksin, että voin ohuesta hopealangasta rakentaa kuulan ympärille kehikon, joka mahdollistaisi kiinnityksen ja samalla koristaisi vähän tylsiä peruskuulia. Parin kokeilun jälkeen onnistuinkin kehittämään nätin ja tarpeeksi kestävän ja nätin viritelmän, joita sitten olen rakentanut kuulien ympärille pitkin loppukesää ja syksyä. Virityksessä kuulan on tehty vastakkaisille laidoille kaksi tuplalankaista lenkkua, joiden välillä kuulaa kehystää viisi pihdeillä taivuteltua hopealankaa.



Tietysti myös valmiiksi väkerretyistä kuulista piti päästä tekemään korua ja päädyin kaulakoruun. Niinpä yhdistin kuulia pienillä hopearenkailla niin, että keskimmäisestä kuulasta edessä lukien kuulien väliin on laitettu vain yksi rengas, sitten kahteen väliin kaksi, kolmeen kolme ja viimeisessä välissä neljä rengasta. Kuulat ovat siis vähän tiiviimmin edessä kuin takana. Korun kiinnitykseksi tein samoista renkaista ketjua, jonka toiseen päähän kymmenen renkaan jälkeen kiinnitin lukon ja toiseen kiinnitin pienempien renkaiden väliin neljä isompaa rengasta (joihin lukko on parempi kiinnittää) ja päähän pienen myöskin Valtterilta löydetyn hopean värisen linnun.

Kokonaisuutena koru on melko painava, mutta minkäs sille voi, kun materiaalina ovat marmorikuulat. Itse tykkään siitä, kuinka tässä korussa yhdistyvät lapsuuden leikit ja aikuisten maailma.
Posted by Picasa

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Kintaat

Kintaat ommeltu vanutetusta villapaidasta.