Tein minä pillin pajup... siis saviklöntistä

Kerroin viikko sitten keramikkiakurssistani ja miten hauskaa sille osallistuminen on ollut. En kuitenkaan maininnut, mikä on ollut lempi juttuni tehdä. Olen näet aivan ihastunut savipillien tekoon!

Se, että ylipäätään pääsin tutustumaan pillien tekoon oli lähinnä onnekas sattuma. Tai ei oikeastaan pitäisi sanoa onnekas, sillä se oli seurausta varsinaisen opettajamme sairastelusta. Saimme nimittäin ennen joulua useamman tunnin ajaksi sijaisen, joka sattui olemaan kukkopillimestari, siis ammattimaisesti pillejä tekevä ihminen. Kyseinen herra opasti oikein mielellään meitä kurssilaisia pillien teossa ja minä tottavie otin kaiken ilon irti ammattilaisen vinkeistä!

Tähän mennessä olen tehnyt puolenkymmentä pilliä ennen ja jälkeen joulun ja aina vain se on hauskaa puuhaa. Yhtään perinteistä kukkoa en ole vaivautunut tekemään, koska se ei ole mikään pakko. Siksipä siis pillini ovat olleet jos sun mitä elukoita, lintujakin toki. Alla kolme pilliä, muitakin saatetaan saada tänne jossakin vaiheessa.

Dinopilli

Dino on yksi alkupään pillitekeleitäni. Se on tehty levytekniikalla ja ilman sen suurempaa visiota ulkoasusta. Saundi ei ole kamalan kaunis, vähän tukkoinen jopa, mutta kyllä se silti soi. Pillin nykyinen koti on ikkunalaudallani, mutta saattaa päätyä lahjaksi jossakin vaiheessa.

Tipu

Tipu on yksi lempipilleistäni. Se on muotoiltu makkaratekniikalla ja soikin ihan nätisti (kaksiäänisesti), vaikka lasituksen jälkeen olikin pelko siitä, ettei se soisi laisinkaan. Ääni ei ole ole pilleistäni kaikkein kaunein, mutta se mikä äänen kauneudessa hävitään voitetaan ehdottomasti tipun söpöydessä. Siitäkin huolimatta, että alilasiteväreillä tehdyt koristelut paloiavatkin nokkaa ja silmiä lukuun ottamatta kokonaan pois lasituspoltossa.

Norppapilli

Norppa on ihka ensimmäinen tekemäni pilli ja suuri ylpeydenaihe minulle. Siitä piti alkujaan tulla lintu, mutta kun lintumuoto ei ottanut syntyäksen ja vieruskaveri totesi saviklönttini muistuttavan norppaa, niin norppahan siitä sitten tuli. Sijaisopettaja laittoi pillin soimaan, koska se oli ensimmäiseni ja ääni onkin aika viehättävä, vähän sellainen surumielinen norppalaulu. Muodon lisäksi myös väritys oli vään onnenkantamoinen. Sopivan värin puutteessa maalasin norpan sammalenvihreällä lasitteella, mutta kuin ihmeen kaupalla se tulikin uunista ulos ihan norpan harmaana.

Norpan omistaja on joulusta alkaen ollut Maija, jonka käsialaa myös nämä norppakuvat ovat.

PS. Räpellyksiämme voi nyt seurata myös Bloglovinissa tai Blogilistalla.

Lasten mehukestit

En ole aiheesta aiemmin täällä tullut maininneeksi, mutta olen viime syyskuusta alkaen viettänyt suuren osan maanantai-illoistani työväenopiston keramiikkakurssilla. Olen aiemmin tehnyt keramiikkaa lähinnä ala-asteikäisenä käsityökerhossa, mutta siitä on ilmiselvästi ehtinyt vierähtää lähemmäs 15 vuotta. En siis todellakaan voi väittää olevani mikään konkari.

Tälle kurssille päädyin vähän sattumalta, kun sähelsin aikataulujeni suhteen, enkä päässyt sille kurssille, jota olin ajatellut. Vaan tämä oli mitä oivallisin osoitus siitä, miten tälläisilla näennäisen epäonnisilla sattumuksilla voi olla yllättävän positiivinen lopputulos. Keramiikan tekeminen on ollut äärimmäisen hauskaa ja mielekästä vaihtelua kaikelle enimmäkseen koneen ääressä tapahtuvalle koulutyölle. Pidän siitä, että keramiikan teko on ajoittain erittäinkin fyysistä puuhaa samalla, kun se vaatii kehittämään omaa luovuutta ja toisinaan keskittymään tarkkoihin yksityiskohtiin.

Lisäksi on syytä todeta, että on ollut erittäin virkistävää oppia jotakin uutta. Olen harrastanut monenlaisia käsitöitä vuosien varrella, joten ihan uusia juttuja tulee harvoin vastaan. Keramiikan teossa on kuitenkin niin paljon erilaisia puolia, joista en ole tiennyt lainkaan, että melkein joka viikko tuppaa oppimaan jotain uutta. Etenkin lasitus on yhä minulle kummallinen maailma.

Mutta niin tosiaan, yli puolen kurssin jälkeen sitä on ehtinyt tehdä jo monenmoisia juttuja. Yritän esitellä tekeleistäni ainakin osan nyt tässä kevään mittaan aina, kun tulee sopiva väli. Nyt kuitenkin aloitan kannulla, jonka muovailin viimeisillä kerroilla ennen joulua ja poltin ja lasitin heti joulun jälkeen.

Kannu oli oikeastaan välityö, kun en jollakin kerralla muutakaan keksinyt. Rungon kannuun tein levytekniikalla ja se muodostuu kolmesta kappaleesta. Kahva ja koristekiekurat on puolestaan tehty makkaroista, jotka on puolittain litistetty kannun pintaan. Rehellisesti sanottuna kiekurat syntyivät, kun aloin pelätä, etteivät kannun saumat pidä, mutta samalla ne yllättäen tekivät koko kannusta paljon hauskemman näköisen. Tummansininen lasite kannuun valikoitui aikalaisella mututuntumalla, mutta vaikka en sinällään ole suuri tummansinisen fani, näyttää se tässä työssä hyvältä. Joku kurssitoveri meni kuvailemaan tätä jopa art deco kannuksi, mutta itse en ehkä sitä aivan allekirjoittaisi.

Minulla ei ollut kannua tehdessä tai edes sen valmistuttua heti selkeää ideaa siitä, mitä sille tekisin. Ihan omalta se ei kuitenkaan tuntunut, joten lopulta se päätyi tupaantulijaislahjaksi yhteen muuttaneille ystäville. Oli kuulemma pidetty lahja, vaikka itse en päässytkään sitä antamaan. Kiitos kuitenkin Maijalle lahjayhteistyöstä ja koko paketin perille toimittamisesta. Niin ja tietysti näistä kauniista kuvista, sillä minä tohelo en tietenkään ollut ottanut ainokaistakaan kuvaa koko työstä ennen sen maailmalle lähettämistä.

PS. Kannun nykyisiä omistajia saattaa kiinnostaa, että työstä löytyy myös puumerkkikin. Sijainti on ihan kahvan juuressa, joskin suhteellisen paksun lasitteen alla.

PPS. Olen antanut lahjoiksi myös muita tekeleitäni etenkin jouluna, mutta niistäkään ei juuri ole tullut otetuksi kuvia. Jos lahjojen vastaanottajat jaksavat, olisin ikikiitollinen muutamasta kuvasta, joita voisin täällä esitellä.