keskiviikko 6. huhtikuuta 2011
Kipinäkeskiviikko: Luuta
maanantai 21. kesäkuuta 2010
Paperia korvissa
Räpeltäminen on välillä jäänyt vähän vähille, mutta viime viikkoina olen pitkästä aikaa saanut näprättyä vähän uuttakin. Tarkoitus onkin postata useampaan kertaan tulevina päivinä, jotta saan kaien luovuuden tuloksen ulos.
Perinteitä kunnioittaen kävin toukokuun lopulla Maailma kylässä -festareilla Helsingissä. Maailma kylässä on yksi vuoden lempitapahtumiani ja tälläkkin kertaa mukaan tarttui yhtä ja toista mielenkiintoista. Näpertäjänä innostuin etenkin myynnissä olleista ugandalaisista paperihelmikoruista! Olen itsekin askarrellut paperihelmiä (hauskaa puhdetoimintaa), mutta näiden korujen helmet olivat paljon omiani isompia ja makeamman värisiä. Valitettavasti himoitsemani kaulakorut olivat sen verran kalliita, ettei sen kertainen budjetti niihin riittänyt, mutta onneksi myynnissä oli myös irtohelmipusseja, joissa oli sekalaisia värejä ja kokoja.
Tähän mennessä olen tehnyt helmistä kahdet korvakorut:

Toisissa korkvakoruissa taas näkyvät paremmin ne helmet, joiden takia valitsin juuri sen pussin, jonka valitsin: ihanat punaiset helmet. Valitsemastani helmipussista varmaan puolet oli näitä miltei saman kokoisia punaisia helmiä, joiden sävy hurmasi minut heti. Yhdenmukaiset helmijoukot toisaalta mahdollistavat myös suurempien korukokonaisuuksien toteuttamisen.
Näihin korviksiin punaisten paperihelmien rinnalle löytyi varastoista pronssin värisiä metallihelmiä. Metallihelmet ovat peräisin kirpputorilta askartelutarpeiksi ostetusta korusta. Kokonaisuutena näistä tuli paljon ensimmäisiä harmonisemmat ja niissä on ainakin omaa silmää miellyttävä itämainen fiilis. Myös näitä on jo käytännössä kokeiltu ja hyväksi havaittu. Paperihelmien selvä etu onkin, että korviksista voi tehdä isoja ja näyttäviä ilman, että ne painavat kamalasti.
maanantai 5. lokakuuta 2009
Lisää kurkia
Piti tehdä uusi merkintä, kun tuli sijoiteltua lisää kurkia sinne sun tänne. Ensinnäkin aiemmin esiteltyjen punaisen ja punavalkoisen seuraan kattolamppuun pääsi myös pieni valkoinen.
Lamppukurkien lisäksi asunnosta löytyy nyt myös kaksi peilikurkea. Ne on siis sijoitettu aikoinaan ulkomaantuliaisena saamani aurinkopeilin säteiden väliin nyt kun peilikin on löytänyt seinältä paikan. Toinen näistä kurkjista on tavallista valkoista kuittipaperia, toinen karkkikääreen hopeista sisuspaperia.
tiistai 22. syyskuuta 2009
Origamit koruina



