En ole aiheesta aiemmin täällä tullut maininneeksi, mutta olen viime syyskuusta alkaen viettänyt suuren osan maanantai-illoistani työväenopiston keramiikkakurssilla. Olen aiemmin tehnyt keramiikkaa lähinnä ala-asteikäisenä käsityökerhossa, mutta siitä on ilmiselvästi ehtinyt vierähtää lähemmäs 15 vuotta. En siis todellakaan voi väittää olevani mikään konkari.
Tälle kurssille päädyin vähän sattumalta, kun sähelsin aikataulujeni suhteen, enkä päässyt sille kurssille, jota olin ajatellut. Vaan tämä oli mitä oivallisin osoitus siitä, miten tälläisilla näennäisen epäonnisilla sattumuksilla voi olla yllättävän positiivinen lopputulos. Keramiikan tekeminen on ollut äärimmäisen hauskaa ja mielekästä vaihtelua kaikelle enimmäkseen koneen ääressä tapahtuvalle koulutyölle. Pidän siitä, että keramiikan teko on ajoittain erittäinkin fyysistä puuhaa samalla, kun se vaatii kehittämään omaa luovuutta ja toisinaan keskittymään tarkkoihin yksityiskohtiin.
Lisäksi on syytä todeta, että on ollut erittäin virkistävää oppia jotakin uutta. Olen harrastanut monenlaisia käsitöitä vuosien varrella, joten ihan uusia juttuja tulee harvoin vastaan. Keramiikan teossa on kuitenkin niin paljon erilaisia puolia, joista en ole tiennyt lainkaan, että melkein joka viikko tuppaa oppimaan jotain uutta. Etenkin lasitus on yhä minulle kummallinen maailma.
Mutta niin tosiaan, yli puolen kurssin jälkeen sitä on ehtinyt tehdä jo monenmoisia juttuja. Yritän esitellä tekeleistäni ainakin osan nyt tässä kevään mittaan aina, kun tulee sopiva väli. Nyt kuitenkin aloitan kannulla, jonka muovailin viimeisillä kerroilla ennen joulua ja poltin ja lasitin heti joulun jälkeen.
Kannu oli oikeastaan välityö, kun en jollakin kerralla muutakaan keksinyt. Rungon kannuun tein levytekniikalla ja se muodostuu kolmesta kappaleesta. Kahva ja koristekiekurat on puolestaan tehty makkaroista, jotka on puolittain litistetty kannun pintaan. Rehellisesti sanottuna kiekurat syntyivät, kun aloin pelätä, etteivät kannun saumat pidä, mutta samalla ne yllättäen tekivät koko kannusta paljon hauskemman näköisen. Tummansininen lasite kannuun valikoitui aikalaisella mututuntumalla, mutta vaikka en sinällään ole suuri tummansinisen fani, näyttää se tässä työssä hyvältä. Joku kurssitoveri meni kuvailemaan tätä jopa art deco kannuksi, mutta itse en ehkä sitä aivan allekirjoittaisi.
Minulla ei ollut kannua tehdessä tai edes sen valmistuttua heti selkeää ideaa siitä, mitä sille tekisin. Ihan omalta se ei kuitenkaan tuntunut, joten lopulta se päätyi tupaantulijaislahjaksi yhteen muuttaneille ystäville. Oli kuulemma pidetty lahja, vaikka itse en päässytkään sitä antamaan. Kiitos kuitenkin Maijalle lahjayhteistyöstä ja koko paketin perille toimittamisesta. Niin ja tietysti näistä kauniista kuvista, sillä minä tohelo en tietenkään ollut ottanut ainokaistakaan kuvaa koko työstä ennen sen maailmalle lähettämistä.
PS. Kannun nykyisiä omistajia saattaa kiinnostaa, että työstä löytyy myös puumerkkikin. Sijainti on ihan kahvan juuressa, joskin suhteellisen paksun lasitteen alla.
PPS. Olen antanut lahjoiksi myös muita tekeleitäni etenkin jouluna, mutta niistäkään ei juuri ole tullut otetuksi kuvia. Jos lahjojen vastaanottajat jaksavat, olisin ikikiitollinen muutamasta kuvasta, joita voisin täällä esitellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti